29. helmikuuta 2012

Cosmetics

Tilattiin tossa reilu viikko sitten host maman kanssa mineraalimeikkejä Mineralissimalta. Hän on käyttänyt niitä jo pidemmän aikaa ja kehui tuotteita todella hyviksi, joten päätin sitten tilata myös itselleni pienen näytepakkauksen. Vielä en ole ehtinyt meikkijä kokeilemaan, mutta toivottavasti ovat hyviä. Kokeilupakettiin kuuluu kaksi puuteria, viimeistely tai pohjustus puuteri, poskipuna sekä aurinkopuuteri. Tästä pääset Mineralissiman nettisivuille. 


Viikonloppuna ollessani kaupungilla ystäväni Matsun kanssa, päädyin ostamaan aivan IHANAN ihonkuorinta aineen! Vanilian ja kookoksen tuoksu on miellyttävä ja kuorinnan jälkeen iho tuntuu niin pehmeältä, että pakkohan mun oli tällänen luksustuote ostaa. Vähän hemmottelua itelle. :)


xoxo Lintzi

27. helmikuuta 2012

Viikonloppu ystävän kanssa

Mulla oli aivan mahtava viikonloppu Matsun kanssa! Oli niin ihana nähdä tätä rakasta tyttöä pitkästä aikaa! Harmi vaan, että viikonloppu oli ohi yhdessä hujauksessa... :(


Mitään huikeeta kuvasaldoo viikonlopulta ei ole, kun aika kulu pääasiassa shoppaillessa ja sitten ihan vaan rentoutuessa ja juoruillessa, mutta tässä nyt kuitenki muutama kuvaa kun leikittiin vähän koiran kanssa.


xoxo Lintzi

21. helmikuuta 2012

Lauantai

Viime lauantaina matkustin täällä ekaa kertaa metrolla,


päämääränä oli Bijlmeri, joka on ilmeisesti Amsterdamin Afrikka. Ainakin siellä asuu enemmän värillisiä ihmisiä kuin valkosia.



Värillisyys tuli ainakin rakennuksissa esille. 







xoxo Lintzi

19. helmikuuta 2012

Jotain kuvia joiltain päiviltä

Täs on ollu niin hirveesti sitä sun tätä viime päivinä etten oo ehtiny päivittää mitää. Eli siis toisinsanoen tässä ei oo viime päivinä tapahtunu juuri mitään tavallisesta arjesta poikkeavaa. Mut tässä nyt jotain vanhempia kuvia...








Pitäskö ostaa pikkusiskolle tollanen tikkari tuliaisiks? :D


Njamii kun näyttää hyvältä! 

xoxo Lintzi

15. helmikuuta 2012

Parit uudet popot

Eilen aamulla oli taas toimistopäivä ja mulla tiedossa perinteinen vaunulenkki. Olin vähän silleen, että eikä taas sama lenkki... Lähin kuitenkin kävelemään, hieman erisuuntaan kuin tavallisesti. Tunnin verran sain aikaani kulutettua ja sitten olinkin taas lähtöruudussa... Sitten syntyi kuningasidea! Päätin lähteä lautalla keskustaan. Mun hostäiti oli ehdottanu sitä jo varmaan ensimmäisenä päivänä, joten nyt päätin sitten toimia. 


Menin siis lautalla keskustaan kiertelemään vähän kauppoja, mikä oli kyllä kivaa vaihtelua pelkälle kävelylle. Toisaalta oli ehkä virhe lähteä 'shoppailemaa' kun mukaan tietysti tarttu jotain ostoksiakin.


Kevättä ja kesää silmällä pitäen ostin parit balsut. 


Kamelinväriset ballerinat oli vähän niinkun ihan hakusessa joten kun hinta oli vaan 12€ niin pakkohan ne oli ostaa.


Toiset ballerinat mitkä ostin on tälläset punaset. Ihan älyttömän söpöt mun mielestä! Näiden osto oli kyllä ihan heräteostos, mutta oon ihan sataprosenttisen varma, että näistä tulee keväällä yhdet mun suosikki balleriinoista. 


Molemmat kengät on ostettu samasta liikkeestä, jonka nimeä en valitettavasti muista. Näidenkin hinta oli sen 12€

xoxo Lintzi

14. helmikuuta 2012

Happy Valentines Day!

Kukaan ei varmaan vielä oo tajunnu, että tänään on ystävänpäivä, joten päätin tulla mainitsemaan asiasta :D


Viikonloppuna sain ihanan kortin ystävältäni Lauralta, kiitos siitä! <3


Hyvää ystävänpäivää!


xoxo Lintzi

11. helmikuuta 2012

ostoksia


Tässä yks kuva siitä, mitä olen tähän mennessä jo kerinnyt ostelemaan. Pääasiassa ostokset painottuu kauneudenhoidon puolelle, mutta kyllä sinne mukaan myös pari vaatekappaletta on mahtunu. Huivia näkyy pikkusen noiden muiden juttujen alta, mutta eiköhän siitä tuu sitten myöhemmin vähän parempi kuvia, kun pääsen käyttämään sitä. Yhden paidan oon myös ostanu, mutta siitä ei nyt oo kuvaa tällä kertaa.

Aussien shampoot ja hoitoaineet on täällä n. 3,5€ edullisempia kun Suomessa, joten voi olla, että käyn vielä muutaman ostamassa lisää jossain vaiheessa. 

xoxo Lintzi


vain etsivä löytää

Tänään kävin taas vähän tutkiskelemassa, mitä lähiympäristöstä ja vähän kauempaa mahtaa löytyä.


Ensimmäinen mielenkiintonen asia oli toi pakettiauto, mikä oli maalattu täyteen kaikkia lasten piirustuksia. Kyseinen paku muistutti vähän sitä yhtä autoo, jonka olin nähny siellä toimistoalueella maanantaina.


Seuraava kiinnostava juttu oli nämä miljoonatalot. Siis ihan oikeesti miljoonatalot! Mun host äiti kerto, että noi talot maksaa vähintään sen 3 miljoonaa ja siitä sitte ylöspäin. Että sellanen 6 miljoonaakin saattaa ihan helposti upota tollaseeen taloon...



Sitten vihdosta viimein löyty se, mitä varsinaisesti lähdin etsimään, eli Starbucks coffee!


Pitihän siellä sitten mennä käymään, kun vartavasten paikkaa olin lähtenyt etsimään. Suklaa muffinssi ja kaakao maistu oikeen hyvältä pienen kävelylenkin jälkeen. :)

xoxo Lintzi

yesterday

Eilen aamupäivällä kävin pikaseen Amsterdamin keskustassa host äitin ja babyn kanssa. Sellanen pari tunnin shoppailu kierros. En ehti ottaa mitään kuvia, kun oli niin kova meno päällä, että ehdittiin käymää mahdollisimman monessa paikassa.



Kaikki kuvat on jälleen kerran luontokuvia. Ne on otettu eilen iltapäivällä, kun oltiin ulkoiluttamassa koiraa Amsterdamse bos nimisessä puistossa.



 Kyseinen paikka on amsterdamilaisten metsä, mutta näin suomalaisen näkökulmasta se on kyllä puisto. Varsinkin kun kaikki puut on istutettu sinne.




Ihan mukava siellä oli talsia, tosin kesällä siellä on varmaan vähän mukavampi kuljeskella. 



xoxo Lintzi

9. helmikuuta 2012

Toimistopäivän kuvia osa 4

Ja vielä viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä mun mielestä ehkä päivän mielenkiintoisimmat kuvat.